Vilna 2008

Koska valitettavista syistä johtuen maailmannäyttely jäi tänä vuonna käymättä, päätimme korvata asian tekemällä hiukan lyhyemmän matkan. Paikka valittiin oikeastaan sillä perusteella, että olimme jo edellisvuoden Bratislavan maailmannäyttelymatkalla ihastuneet Vilnaan ja sieltä löytyi tämän vuoden suunnitelmiin sopiva näyttelykin.

Näillä eväillä varasimme matkat Helsingistä Tallinnaan ja huoneet samasta hotellista, kuin missä olimme olleet edellisvuonna. Mukaan lähti kissojen lisäksi ystävämme Meemu, jonka tilavalla autolla matka myös taitettiin. Varasimme Viking Linen XPRS:ltä matkan lisäksi seisovan pöydän, jonka kanssa kävi samalla tapaa kuin viime vuonnakin, eli aikataulu meni todella tiukalle, jotta autojonosta ehti ajoissa ruokailuun. Tämän lisäksi suurta huolta ja pahaa stressiä aiheutti se, että viini- ja oluthanat aiottiin laittaa 15 minuuttia liian aikaisin kiinni. Nopean reagoinnin ja jyrkän reklamaation ansiosta nuo elintärkeät hanat saatiin pidettyä auki ja homma jatkui iloisissa merkeissä. Alkoholia ja promilleja todella tarvittiinkin, kun pääsimme ruokaravintolasta baarin puolelle. Kari Peitsamo, jonka musikaalisista lahjoista voidaan olla ainakin kahta mieltä, oli siellä vetämässä keikkaa ja siinä sivussa antoi myös omat tulkintansa Beatleseista. Jokunen henkilö saattoi sen suorituksen aikana kääntyä haudassa.

Suurin osa autoilijoista oli lähtenyt jo illalla laivasta, joten autokannella ei ollut kuin muutama auto meidän lisäksi, kun aamulla kömmimme sinne. Ketään henkilökuntaa tai mitään opasteita ei ollut ja kaikki autoilijat kiertelivät autoillaan ympäri autokantta epätietoisina siitä, mistä oikein pääsisimme ulos. Automme kun oli edellisenä iltana Helsingissä pakattu yläkertaan, ei siis sille kannelle, jossa normaalit autokannen ovet ovat ja nyt tuo ajoluiska oli kiinni. Lopulta teimme ratkaisun ja jäimme odottamaan paikkaan, josta näimme sekä tuon kiinni olevan luiskan, että toisen mahdollisen ulosmenon. Kaikki muut autot jäivät luiskan eteen, eivätkä nähneet tätä toista ulosmenoreittiä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kaikkien hämmästykseksi laivasta todella poistuttiin autolla laivan sivussa olevasta kapeahkosta ovesta.

Joka tapauksessa laivalta ja Tallinnasta päästiin hyvissä ajoin liikkeelle kohti rajaa. Perinteisesti auto ja matkaeväät tankattiin Statoililta kaupungin rajalla, jonka jälkeen edessä oli tuttuakin tutumpi reitti Viron ja Latvian rajalle.

Rajan ylitys sujui Schengenin sopimuksen mukaisesti pelkällä läpiajolla, mutta heti rajan jälkeen olikin sitten Latvian poliisin ratsia, jossa tarkistettiin kaikki samat asiat, kuin ennen tullissa. No, maassa maan tavalla.

Matkaa jatkettiin ratsian jälkeen kohti Riikaa. Matkalla saattoi laittaa merkille, että kaikki rakenteilla olevat omakotitalot olivat kivestä. Lieneekö merkki vauraudesta, vai vain silkasta järjestä. Kuka tietää?

Tallinnasta oli lähdetty kello 7.00 ja Riika saavutettiin 11.15. Seuraava tauko pidettiin Riikan jälkeen kotoisasti Nesteen huoltoasemalla, josta ostettiin aivan loistavat Hot Dogit ja kahvit. Tämä ei maksanut kuin muutaman euron koko porukalta. Toista on suomalaisilla huoltoasemilla, joissa sämpylästä ja kahvikupista saa jokainen maksaa helposti kymmenen euroa, mikä on aivan käsittämätön hinta ainakin, jos sen muuntaa markoiksi. Vai väittääkö joku että 60 markkaa olisi kohtuullinen hinta sämpylästä ja kahvista ja väittääkö joku samalla ettei euroon siirtyminen olisi nostanut hintoja. Myös jos vertaa hintaa aivan samojen huoltoasemien ruoka-annoksiin, on helppo mieltää, millä se tili tehdään. Sillä jos seisova lounaspöytä johon kuuluu kahvi, maksaa vähemmän kuin yksi sämpylä ja kahvi samassa paikassa, ei kaikki ole aivan kohdallaan asiakkaiden kannalta.

Puolen päivän jälkeen saavuttiin Bauskaan, jossa sijaitsee upean keskiaikaisen linnan rauniot. Olimme poikenneet täällä jo edellisenä vuonna ja nyt halusimme esitellä paikkaa Meemulle, joka ihastuikin siihen ikihyviksi. Puolen tunnin pysäyksen jälkeen matkaa jatkettiin ja 13.25 saavutettiin Latvian ja Liettuan raja, josta ajettiin suoraan läpi ja tällä kertaa ei ollut ratsiaakaan odottamassa.

15.30 saavuttiin viimein Vilnaan, jossa poikettiin heti jo ennen keskustaa kauppaan täydentämään viikonlopun varalle virvoke- ja ruokapuolta. Jälleen tuli todistettua Suomen takapajuisuus, sillä kun katseli tämän entisen itäblokin maan, jota moni täällä pohjolassa pitää lähes kehitysmaana, kauppojen valikoimia, ei voinut kuin tuntea myötähäpeää suomalaista ruokakauppakulttuuria kohtaan. Osansa myötähäpeässä on tietenkin laitettava politiikan piikkiin, sillä viinien ja muun alkoholin valikoimat olivat mahtavat ja sen kaiken sai samasta kaupasta kuin muutkin elintarvikkeet. Mutta sitten se ruokapuoli, en tiedä onko vika kaupoissa, vai meissä asiakkaissa, vai koko jäyhässä suomalaisessa kulttuurissa, jossa ruoka on vain välttämättömyys, ei suinkaan nautinto tai seurustelumuoto. Tämän ensimmäisen päivän kaupan lisäksi käytiin myös muissa, aika pienissäkin kaupoissa ja kaikkialla oli sama tyyli. Oli upeat juustotiskit, joiden valikoimat olivat aivan valtavat, käsittämättömät määrät erilaisia oman leipomon viljatuotteita. Oli kunnon monipuoliset liha- ja kalatiskit joissa oli molemmissa kymmenittäin erilaisia vaihtoehtoja, huippuna jopa eläviä kaloja, joita pyydettiin asiakkaan pyynnöstä. Tämän lisäksi oli suuret valikoimat aterioita, jotka valmistettiin asiakkaan odotellessa. Sitten oli vielä monipuoliset valikoimat kaikenlaisia erikoistuotteita kuten tapaksia, makkaroita, erikoisherkkuja eri puolilta maailmaa yms. Ainoat paikat mitä Suomessa voi verrata näihin aivan normaaleihin kauppoihin, ovat kaupunkiemme kauppahallit, niissä on vielä jäljellä sitä jotakin.

Kaupasta ajoimme sitten suoraan hotellille, jossa vain laitettiin kissat ja tavarat huoneisiin ja lähdettiin pyörimään vanhaan kaupunkiin nähtävyyksiä katselemaan. Jo aiempaa tekstiäni viime vuodelta lainatakseni Vilnan vanha kaupunki eroaa omalla tavallaan muista vastaavista, niin kuin kaikki vanhat kaupungit mitä on jäljellä. Niissä on paljon aikakauden tuomia yhtäläisyyksiä, mutta myös kulttuurin ja maantieteen tuomia eroavaisuuksia. Eniten Vilna ehkä muistuttaa Tallinnan vanhaa kaupunkia, sillä erotuksella että lukuisat kirkot olivat suurempia ja huomattavasti koristeellisempia kuin siellä. Toinen silmiinpistävä piirre oli lukuisten katujen kapeus ja mutkittelevuus ja se että ajoneuvoliikenne oli sallittua.

Perjantai-iltana menimme syömään argentiinalaiseen pihviravintolaan, jossa olimme käyneet jo edellisellä kerralla. Tällä kertaa meidät vietiin kellarikerrokseen, joka sinänsä oli hauska ja mielenkiintoinen holvattuine kaarineen ja kivisine seinineen. Ainoastaan se hiukan hämmensi että olimme ainoat asiakkaat alakerrassa. Alkuun otimme tietenkin gintonicit ja niiden kanssa tapaslajitelmat ja argentiinalaisia taikinanyyttejä. Pääruoan kanssa oli vuorossa luonnollisesti pullo punaviiniä ja kunnon pihvit, joiden kaikkien kanssa tuli tässä ravintolassa automaattisesti perunaa, leipää, salaattia, salsaa ja kastikkeita. Jälkiruokana oli sitten irish coffeet ja creme bruleet.

Makoisan ruokailun jälkeen poikkesimme vielä paikallisessa pubissa oluella ja siiderillä.

Aamulla otimme suuren taksin jotta mitään estettä sopivalle virvokkeiden nauttimiselle ei olisi ja suunnistimme näin näyttelypaikalle. Näyttely oli kokonaisuutena hyvin järjestetty, eikä hävennyt missään muodossa suomalaisille ja voitti mennen tullen Tallinnan näyttelyt. Jopa Suomeakin parempaa palvelua sai jo ennen näyttelyä, sillä ilmoittautuminen hoitui internetlomakkeella, eikä mitään järjettömiä postittamisia tarvittu. Eläinlääkärintarkastus oli aivan normaali, paitsi että mikrosirut luettiin kaikilta kissoilta. Jo ilmoittautumisesta eteenpäin aina näyttelyn loppuun saakka paikalla vallitsi hyväntuulinen ilmapiiri ja palvelu oli kaikkialla erittäin ystävällistä. Valtava plussa näyttelypaikalle tilavuuden lisäksi olivat kunnon ravintola ja oluthanat. Tämä seikka ratkaisi tietenkin kehän, johon päätimme asettua, eli otimme tietenkin oluthanoja lähimmän kehän, josta matkaa näille välttämättömyyshyödykkeille oli parikymmentä metriä. Muuten aamussa oli pientä hämmennystä häkkien osalta, ne olivat uusia ja siistejä, mutta kaikkien yllätykseksi pohjat olivat verkkoa ja häkit lepäsivät puurimojen päällä, joten kissaa oli vähän vaikea sinne asettaa pelkän täkin päälle. Pienen miettimisen ja etsimisen jälkeen päädyimme dyykkaamaan roskista näyttelypaikan takapihalla ja löysimme sopivia pahveja, jotka asetettiin täkkien alle ja näin tämäkin pieni ongelma tuli ratkaistua.

Näyttelyn toimivuutta lisäsi huomattavasti kaksi suurta videoscreeniä, jossa koko ajan näkyi mitkä kissat olivat kullekin tuomarille menossa. Myös niinkin vaatimaton asia, kuin verhot arvostelupöytien ympärillä antoi tilaisuudelle tyylikkyyttä. Miinuspuolena voisi mainita että vessojen ovissa lukot eivät toimineet ja englannilla ei aivan joka paikassa meinannut pärjätä.

Näyttely sujui kaikin puolin mukavasti ja kissat saivat kaikki tarvitsemansa sertit ja jopa vähän enemmänkin. Meidän Minardi sai sertinsä ja olipa vielä tuomarin paras, pienenä kauneusvirheenä äänet naaraiden valinnassa menivät paneelissa tasan ja Minardi hävisi sitten arvalla. Tarzan oli tuomarin paras ja vielä kaupan päälle kategorian paras, joten ei valittamista. Meemun Pertti sai sertin ja oli kategorian paras kastraattiuros ja Torsti valmistui International Premioriksi, joten kaikilla oli syytä juhlimiseen ja sitä myös harrastettiin.

Illalla lähdettiin italialaiseen ravintolaan, joka oli netistä bongattu, Sorrento nimeltään. Siellä otettiin alkuun vaihteen vuoksi gintonicit joiden kera tomaatti-mozzarellakeittoa ja marinoituja oliiveja, pääruoaksi luonnollisesti pullo punaviiniä ja sen kera vasikan paistia kermapinaatin ja grillattujen kasvisten kanssa. Jälkiruoaksi otimme irish coffeet, jotka valitettavasti olivat aivan kammottavan makuiset. Varsinaiset jälkiruoat, hedelmäsalaatti jäätelöllä ja panna cotta olivat sen sijaan aivan loistavia.

Makoisan ruokailun jälkeen poikkesimme vielä paikallisessa pubissa oluella ja siiderillä.

Sunnuntain näyttely sujui aivan yhtä loistavasti kuin lauantai. Minardi sai sertinsä ja olipa vielä tuomarin paras ja kategorian paras naaras. Tällä kertaa äänet urosta vastaan menivät paneelissa tasan ja Minardi hävisi tämänkin kisan arvalla, loistava viikonloppu kuitenkin. Tarzan oli jälleen tuomarin paras ja myös kategorian paras. Meemun Pertti sai sertin ja oli tuomarin paras ja Torsti sai sertin ja oli kategorian paras kastraattiuros.

Näyttelystä poispääsy sen sijaan oli melkoinen taidonnäyte. Lauantaina englanninkielentaitoinen paikallinen oli soittanut meille taksin, mutta sunnuntaina ei sellaista puhelimen lähettyviltä löytynyt, eikä taksikeskuskaan juuri englantia taitanut. No ratkaisu löytyi innovatiivisesta piirtämisestä. Piirsin ensin sedanin kuvan ja siihen rastin päälle ja sitten farmariauton kuvan ja sanan taksi. Tällä keinolla täysin englantia taitamaton vahtimestari sai tilattua meille oikeanlaisen taksin.

Sunnuntain näyttelypäivä oli huomattavasti lyhyempi kuin lauantai ja siksipä ehdimme jälleen kierrellä katselemassa vanhan kaupungin nähtävyyksiä. Jälleen kerran tuli todettua, ettei ole mitään järkeä lähteä väsyneenä näyttelyn jälkeen yötä myöden ajamaan Tallinnaan ja laivalle. Mieluummin on yhden yön lisää ja ajaa sitten hyvin levänneenä päivänvalolla. Kiertelimme siis vanhassa kaupungissa ja poikkesimme useampaan vilkkaiden kävelykatujen pubeista tutustumaan tarjontaan. Tarjolla oli muun muassa olutta, siideriä ja gintonicia. Illan kohokohdaksi ja ehkäpä myös koko viikonlopun yhdeksi merkkitapaukseksi muodostui ravintolamme Forte Dvara. Tämä ravintola oli valittu sillä perusteella että siellä tarjoiltiin aitoa liettualaista ruokaa. Alkuun gintonicin kanssa otimme kuorrutetut ja grillatut kananuggetit dipin kera ja herb nuts, joka on perunasta tehty kulho täytettynä erilaisilla lisukkeilla. Punaviinin kera pääruoaksi otettiin lihazeppeliini, eli perunan sisään leivottua lihaa ja kastiketta ja pekonipäällysteiset perunapaistokset. Jälkiruokana olivat irish coffeet ja mansikkapirtelöt. Aivan lopuksi Meemu vielä tarjosi paikallista viinaa, jota tarjoilijalta kyseli. Se on aika mielenkiintoisen makuista ja meni luonnollisesti päähän. Maultaan se ei sentään ollut yhtä hirveää, kuin Italiassa maistamamme grappa.

Makoisan ruokailun jälkeen poikkesimme vielä paikallisessa pubissa oluella ja siiderillä.
 

Paluumatkalle lähdettiin maanantaina 9.25. Matka sujui ilman sen kummempia kommelluksia ja Tallinnaan saavuttiin kuuden aikaan illalla. Matkalla pysähdyttiin ihailemaan itämeren hiekkarantoja Riikan pohjoispuolella ja yksi ratsia mahtui tähänkin matkaan. Virolaiset kostivat latvialaisten ratsian ja heti kun päästiin Viron puolelle, oli edessä tosiaan ratsia. Viking Linen laivamatkan ja Helsinki-Viiala automatkan jälkeen viimeinkin oltiin kotona, jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Janne