Pääset katsomaan Maine Coonejamme klikkaamalla yllä olevaa otsikkoa.

Maine Coon on amerikkalainen vastine meidän kotikissallemme, tai oikeastaan Mainen osavaltion vastine. Rodun alkuperästä on monta tarinaa, joista yhden mukaan se on viikinkien mukanaan tuomien Norjalaisten metsäkissojen jälkeläinen, toisen mukaan Ranskan hovista tulleiden Turkkilaisten angoroiden jälkeläinen. Varmaa on joka tapauksessa, että Mainen osavaltion karu ilmasto loi vankan, ison ja tuuheaturkkisen kissan, joka on terve ja pitkäikäinen.

Maine Coonin nimen ensimmäinen osa tulee sen kotiosavaltion Mainen mukaan ja loppuosa englannin kielen sanasta racoon, joka merkitsee pesukarhua. Ulkomuotonsa ja tapojensa mukaan sitä kutsuttiinkin aikoinaan pesukarhukissaksi.

Maine Coonin vartalon tulee olla vankka, jalkojen yhtä korkeat ja lihaksikkaat. Vartalo on sivulta katsoen laatikkomainen. Häntä on pitkä ja tuuhea, jotta se ylettää lämmittämään kuonoa kissan maatessa. Varpaiden välissä kasvavat karvatupsut lämmittävät tassuja lumessa kävellessä. Korvat ovat suuret ja korkealla päälaella, ja myös niistä lähtee tuuheat tupsut. Maine Coonin kuono on neliömäinen, profiili loivasti kaareva ja leuka vahva. Turkki on puolipitkä ja laadultaan silkkinen. Tuuhea kauluri kasvaa yleensä viimeistään parin, kolmen vuoden iässä.

Ensimmäiset Maine Coonit tulivat Suomeen vuonna 1989, josta lähtien ne ovat lisänneet jatkuvasti suosiotaan kissaihmisten keskuudessa.

Pääset katsomaan Norjalaisia metsäkissojamme klikkaamalla yllä olevaa otsikkoa.

Norjalainen metsäkissa on "serkkunsa" Maine Coonin tapaan luonnollinen alkuperäisrotu. Senkään tarkasta alkuperästä ei ole tietoa. Todennäköistä on, että viikingit toivat matkoiltaan Turkkilaisia angoroita, ja niiden jälkeläisistä syntyi Norjalainen metsäkissa. Tämä on yksi osa rodun perimää, mutta nykyiselleen rodun on muokannut Norjan karu ilmasto. Ankarissa olosuhteissa vain vahvimmat jäivät henkiin, ja näin kissat kehittyivät suuriksi ja tuuheaturkkisiksi. Taustastaan johtuen myös Norjalainen metsäkissa on terve ja pitkäikäinen kissa.

Norjalaisen metsäkissan vartalo on notkea ja lihaksikas, sen takajalat ovat hiukan etujalkoja korkeammat. Varpaiden välistä kasvavat tupsut. Häntä on pitkä ja tuuhea. Isojen korvien tulisi jatkaa poskien aloittamaa pään kolmiota. Korvista lähtevät tupsut suojaavat korvia viimalta. Profiilin tulee olla suora ja leuan vahva. "Mettiksen" turkki on kaksinkertainen, jonka päällimmäinen, hieman öljyinen peitinkarva pitää sateen loitolla ja villainen alusturkki kissan lämpimänä.

Suomeen rotu tuli vuonna 1979, jonka jälkeen se on säilyttänyt saavuttamansa aseman suosituimpien kissarotujen joukossa.