Maailmannäyttely Hollannissa

Alun perinkin oli tarkoitus lähteä tämän vuoden maailmannäyttelyyn Hollannin Maastrichtiin. Mutkia matkaan tuli kuitenkin koko ajan, niin että jossain kohtaa tuntui jo melkoisen epätoivoiselta. Ensin matka piti suorittaa omalla autolla ja yhdistää siihen samaan sitten vähän pidempi loma. Tämä reilun viikon mittaiseksi suunniteltu matka kariutui jo keväällä, kun vaimo vaihtoi työpaikkaa, josta syystä lomaa ei ollutkaan käytettävissä päivääkään. Hotelli ehdittiin kuitenkin jo Hollannista varata, ja sitä ei tässä kohtaa vielä peruttu. Tämä osoittautui loistavaksi päätökseksi.

Seuraava vaihtoehto oli bussimatka Hangon ja Saksan kautta Maastrichtiin. Tälle ilmoittautumisen jälkeen kaikki tuntui olevan järjestyksessä, kunnes syyskuussa kuultiin, että matka peruuntui liian vähän osanottajamäärän johdosta. Mikään muu ryhmämatka ei käynyt, koska mukaan oli lähdössä nuoria kissoja, joita ei Ruotsin kuntoon saanut, joten jälleen olimme tyhjän päällä.

Syyskuussa sitten alettiin kysellä lentopaikkoja. Liikkeellä oltiin tuossa vaiheessa melko viime tipassa ja monessa kohtaa myytiin ”ei oota” nimenomaan kissojen osalta ja ratkaisu johon päädyttiin, oli lentää KLM:llä Amsterdamiin ja vuokrata sieltä auto loppumatkaa varten. Kaiken hienon nettivaraamisen aikakaudella kissojen kanssa matkustaminen on lähes kivikautista. Soitimme tietenkin KLM:lle kissoista, että onko tilaa. Vastaus oli, että sitä ei voi tarkistaa ennen kuin olemme varanneet itsellemme paikat. Eli jouduimme varaamaan netistä paikat itselle, tietämättä mahtuvatko kissat koneeseen. Vaikka paikat olisi tietenkin saanut peruuttaa, jos kissat eivät olisi mukaan mahtuneet, tuntuu systeemi melkoisen takaperoiselta. Lopputulos oli sitten se, että Helsingistä Amsterdamiin oli paikkoja kissoille, mutta Amsterdamista Maastrichtiin ei ollut. Peruimme nuo paikat Amsterdamista Maastrichtiin ja sitten kun seuraavana päivänä soitimme pyydetyn vahvistuksen, oli meidän kaikki paikat peruttu. Onneksi tässä kohtaa uusi varaus onnistui ja saimme haluamamme paikat. Nyt oli myös onni, että hotelli oli edelleen varattuna, sillä tässä vaiheessa huoneen saaminen olisi voinut olla haastavaa.

Matkalle lähtö sujui helposti. Olimme ottaneet mahdollisimman aikaisen koneen, jotta paikanpäällä jäisi aikaa katsella maisemia. Viiden aikaan lentoasemalla oli melko rauhallista ja myös parkkitilaa sai läheltä. Helsinki-Vantaan virkailijan kanssa kaikki onnistui nopeasti ja jouheasti, mitä nyt turvatarkastuksessa kissaboksit pengottiin läpikotaisin. Amsterdamiin päästiin aikataulussa ja koneesta lähdimme pienoisen jännityksen vallassa matkalaukkuja vastaanottamaan. Olisivatko kissat ja kaikki laukut mukana? Sen verran menneet vuodet ovat opettaneet, että käsimatkatavarana meillä oli ”henkiinjäämis” –laukku, jonka sisällöllä hätätilassa olisi pärjätty aina näyttelyyn asti, kunhan vain kissat tulisivat. Onni oli puolellamme, sillä laukkumme tulivat kaikki hihnaa pitkin, jonka jälkeen sitten lähdimme jonottamaan neuvontatiskille kysyäksemme mihin kissat tulevat. Hetken aikaa jonotettuamme huomasimme että tutun näköiset boksit nököttivät neuvontatiskin vieressä. Myös kissat olivat siis päässeet perille ja vieläpä nopeammin kuin me.

Auton vuokraus sujui helposti, varsinkin kun olimme varanneet auton jo etukäteen internetin välityksellä. Sen jälkeen sitten liikenteeseen ja tuota liikennettä myös oli. Edes Saksassa en ole törmännyt moiseen autotiheyteen, kuin mitä noilla Hollannin moottoriteillä oli. Tuossa taukoamattomassa ruuhkassa turvaetäisyys oli täysin utopistinen ajatus, sillä jos jätti mielestään hyvän etäisyyden edellä olevaan, niin saman tien siihen väliin änkesi joku jättämättä minkäänlaista etäisyyttä edellä menijään. Alun jännityksen jälkeen ajaminen tuossa tiiviissä moottoritieruuhkassa alkoi sujua.

Hollanti oli mielenkiintoinen maa niiden maisemien osalta, joita auton ikkunasta avautui. Heti lentokentän jälkeen levittäytyi valtavia peltoja ja karja-aitauksia. Sitten taas oli taajama ja jälleen laakeita peltoja. Nämä maisemat vuorottelivat pitkälti koko matkan, oli suuria ja tiiviitä taajamia ja sitten suuria maatiloja.

Vaihtoehtoja Amsterdamin ja Maastrichtin väliselle reitille oli auton lisäksi juna, mutta ainakin yksi hyvä puoli tässä autossa oli. Nimittäin kun näki jotakin mielenkiintoista tien vieressä, saattoi koukata sitä katsomaan. Näin kävikin kun pienestä kaupungista siinsi moottoritielle valtava keskiaikainen kirkko, nopean sananvaihdon jälkeen päätimme lähteä sitä katsomaan ja niinpä auton nokka lähti seuraavasta liittymästä ylöspäin. Hetken aikaa kiertelimme pikkukaupungissa ja sitten suuntasimme jälleen moottoritielle ja kohti etelää. Seuraavaan kaupunkiin kun sitten putkahdimme, jälleen moottoritieltä koukaten, homma sujui ensin ihan hyvin, mutta jossain vaiheessa risteyksien ja liikenteenjakajien tulkinta osoittautui mahdottomaksi, koska löysin itseni ja auton erään vasemmalle kääntymisen jälkeen vastaantulevien bussien kaistalta. Nopealla korjausliikkeellä sain auton omaan suuntaan menevien bussien kaistalle. Henkilöautoja oli pitkät jonot tuolla kadulla, mutta bussikaistaa pitkin pääsin näppärästi koko jonon ohitse. Puikahdin takaisin normaalin liikenteen kaistalle, kun pääsin tuon jonon ohitse. Näiden jännittävien hetkien jälkeen suuntasimme jälleen takaisin moottoritielle.

Maastrichtiin ja hotellille saavuttiin hyvissä ajoin ennen kahta. Otimme huoneen ja pistimme kissojen tavarat kuntoon, sitten lähdimme katselemaan maisemia. Jälleen auto osoittautui näppäräksi, sillä pääsimme katsomaan paria vähän keskustan ulkopuolella olevaa nähtävyyttä. Ensin kävelimme vuodelta 1775 peräisin olevan vanhan bastion-linnoituksen kiertävän luontopolun. Sitten ajoimme läheisellä kukkulalla sijaitsevalle restauroinnin kohteena olevalle linnalle, joka oli alun perin rakennettu 1701-1702. Tämän jälkeen kello alkoi olla sen verran, että lähdimme hotellille, johon jätimme auton ja otimme taksin päästäksemme keskustaan syömään. Taksikuskilta kysyimme hyvää pihvipaikkaa ja sellaiseen tämä meidät sitten vei. Saimme jonottaa hetken aikaa pöytää, mutta gintonicia nauttiessa aika kului nopeasti ja varttitunnin jälkeen saimme loistavan rauhallisen pöydän ja otimme ruokalistan käteen. Siinä hetkessä selvisi, että kyseessä todellakin oli pihvipaikka. Listalla oli viittä erilaista argentiinalaista häränlihaa ja niistä jokaisen koon sai vielä valita 225 gramman ja kilon väliltä. Kun sieltä löysi kukkarolle ja nälälle sopivan pihvin, oli erillinen lista erilaisista liskukkeista, joilla saattoi täydentää annostaan. Me otimme alkuun mozzarellasalaatit, sitten 225 ja 300 -grammaiset pihvit. Lisukkeiksi otimme wokattuja kasviksia, tuoretta leipää yrttivoilla, ranskalaisia perunoita ja grillattua kokonaista maissia voisulalla. Tämä kaikki siis kahdelle hengelle. Hyvä punaviini kruunasi aivan loistavan ruoan, jonkalaista ei ole koskaan vastaan tullut. Hyvillä mielin lähdimme takaisin hotellille ja sammuimme silkasta täysinäisyydestä ja väsymyksestä alta aikayksikön.
 

Aamulla oli vuorossa hotellin aamiainen ja keskieurooppalainen vaikutelma näkyi sen tarjonnassa. Olen täysin vakuuttunut matkailtuani Tsekissä, Saksassa ja nyt Hollanissa, että kasvisten ja vihannesten tuputtaminen ja niiden terveysvaikutusten korostaminen ovat liioiteltuja. Jos kasvikset olisivat niin välttämättömiä, niin eihän tuolla Manner-Euroopassa olisi ketään yli viisikymppistä elossa. Niin kuin ei Saksassa niin ei myöskään Hollannissa ollut aamiaisella yhtäkään vähänkään vihreään viittaavaa. Juustoja ja makkaroita oli, mutta ei varmasti vihanneksia.

Sen jälkeen otimme jälleen jo edellisenä iltana tilaamamme taksin ja lähdimme kohti näyttelypaikkaa. Kuten kotimaassakin, myös täällä kannatti lähteä ajoissa. Eläinlääkärin tarkastus alkoi klo 7.00 ja olimme paikalla 7.15. Saimme kävellä lähes ilman jonottamista eläinlääkärille ja sitten ilmoittautumisjonoon. Myöhemmin jonot olivat valtavat, olihan paikalla yli 1400 kissaa, eli kyseessä oli yksi suurimmista näyttelyistä. Eläinlääkärin tarkastus oli hyvin organisoitu. Tarkastusta odotettiin jonossa ja kun joku vapautui, nosti eläinlääkärin assistentti käden ylös ja jonosta ohjattiin seuraava tälle tyhjälle paikalle. Tällä tavalla jono eteni koko ajan ja jokainen tarkastuspiste tuli tehokkaasti käytettyä. Ilmoittautumispiste oli organisoitu samaan tapaan kuin ennenkin, eli maittain.
 

Näyttelypaikka oli avara ja todella tilava, yksi parhaista koskaan. Vaikka kissoja oli paljon, tilaa ja avaruutta oli riittävästi. Halli oli koristeltu halloween–aiheisesti, häkit olivat eurotyylisesti ringeissä ja kissat niissä roduittain omistajan sukunimen mukaan. Lava oli sijoitettu riittävän etäälle kissahäkeistä, jotta lähimpienkään ei tarvinnut kärsiä siellä olevasta vilskeestä missään vaiheessa. Näytteilleasettajille oli varattu valmiiksi tuoleja häkkien ääreen ja pikkunälkää sekä janoa palveli kaksi kahviota, makeiskoju, popcornkärry sekä jäätelöpiste.
 

Arvostelut alkoivat hiukan myöhässä perinteisen avajaisseremonian ja tuomareiden esittelyn jälkeen. Uutena elementtinä tässä näyttelyssä heijastettiin seinille suoraan tietokoneelta tuomareille menevien kissojen numerot ja keltaisella oli merkitty ne, joiden sillä hetkellä tuli olla arvostelupaikalla. Tätä informaatiota tehostettiin vielä kuulutuksilla, joten ei ollut ihme että arvostelut saatiin jouheasti ja aikataulussa vietyä Tuomarin paras –valintoihin asti lauantaina.

Erikoisohjelmana näyttelyssä olivat rotuesittelyt, joihin paikalliset rotuyhdistykset olivat tuoneet kissoja ja näillä yhdistyksillä oli myös useilla omat osastot hallissa. Sen lisäksi oli erillinen halloween-kissakilpailu, johon saattoivat osallistua mustat kissat rotuun katsomatta ja lapsille oli lelukissa-arvostelu. Kissatarvikemyyjiä oli tavanomaista vähemmän, mikä ei tietenkään haitannut kun lentokoneeseen ei paljoa lisää tavaraa voinut ottaa.

Lauantai-iltana päästiin aikataulussa 18.30 pois ja jo aiemmin laaditun suunnitelman mukaan syötiin hotellin ravintolassa. Lista oli erikoinen, sisältäen suurimmaksi osaksi riista- ja kalaruokia. Pääasiassa hotellin ulkopuolisista koostuvan asiakaskunnan, hotellissa kun oli vain kaksikymmentä huonetta, määrästä päätellen ruoka olisi laadukasta. Eikä siihen todellakaan tarvinnut pettyä. Alkuruoaksi otettiin erilaisia riistaleikkeitä salaatin, paistetun vuohenjuuston ja hillokkeen kera, pääruoaksi peurapaistia paahdetun punajuuren, hillokkeen, perunan ja punaviinikastikkeen kanssa. Jälleen kerran punaviini kruunasi aterian ja Irish Coffee huipensi sen. Tämän jälkeen sai taas painua tyytyväisenä ja kylläisenä vatsansa viereen sänkyyn.
 

Sunnuntaina lähdettiin uudelleen näyttelypaikalle. Sunnuntain ohjelmassa oli vain paneeli, joka saatiin jollain konstilla kestämään yli viisi tuntia. Paneelijärjestyksenä olivat ensin kaikkien kategorioiden kastraatit, sitten nuoret ja pennut, välissä kotikissat ja lopuksi aikuiset. Jo totuttuun tapaan sukupuolia ei kastraateissa ja aikuisissa verrattu keskenään. Tällä kertaa ei TP-valinnoissa ja arvostelussa ollut onni ollut puolella ja kumpikaan kissamme ei päässyt paneeliin. Niinpä suurempia paineita ei ollut ja iltapäivällä kastraattien paneelin jälkeen suuntasimme kaupungille. Koska tiesimme että näyttelyn jälkeen alkaa jo olla hämärää ja halusimme nähdä Maastrichtin vanhan keskustan päivänvalossa, päädyimme tähän ratkaisuun. Kaupungilla vierähti yli kolme tuntia, jona aikana tutustuttiin 1200-luvulta olevaan kaupungin vanhaan muuriin, 1300-luvulta olevaan uudempaan muuriin vallihautoineen, sekä lukuisiin vanhoihin kapeisiin kujiin ja upeisiin rakennuksiin, joista vanhimmat olivat 900-luvulta. Jälleen kerran mieleen tuli jo aiemminkin mainitsemani asia. Kun lähtee näinkin kauas näyttelyyn, mitä järkeä on katsoa vain näyttelypaikka. Eikö samalla vaivalla kannata tutustua hiukan myös muuhun ympäristöön?

Kaupungilla haimme syötävää paikallisesta pikaruokalasta, jonka lista oli pelkästään hollanniksi. Otimme ranskalaiset ja hampurilaiset, mikä meni muuten hyvin, mutta saimme kaksien ranskalaisten sijasta vain yhdet. Lisäksi kokki kysyi jotain lisukkeista ja sanoin lähes umpimähkään jotakin tuolta hollanninkieliseltä listalta. Lopputuloksena saimme ranskalaisten päälle jotakin lihakastiketta. Kokin ilmeen perusteella se ei ollut aivan kaikkein tavanomaisin yhdistelmä. No maku on tärkeintä ja hyvää se kaikki oli ja sen verran tuhti annos oli, että ne yhdet ranskalaiset riittivät ihan hyvin. Siinä torilla syödessämme saimme havaita, että tuohon kojuun oli koko ajan jonoa ja vanha totuushan on, että paikalliset tietävät mistä parasta ruokaa saa. Joten valitsemamme paikka oli ilmeisesti ihan hyvä vaihtoehto kokeilla. Mielenkiintoista oli myös poiketa eräälle terassille. Neljän ravintolan terassit olivat vierekkäin pienessä puistossa ja niitä vastapäätä kadun toisella puolella oli kirkko. Suomessa joku tiukkapipo takuulla ottaisi herneen nenään jos ehdotettaisiin terassia kirkon läheisyyteen.
 

Mielenkiintoinen piirre Hollannissa on polkupyörien ja skootterien määrä, niitä on todella valtavasti. Mielenkiintoiseksi asian tekee varsinkin jo mainitsemani autoliikenne. Vaikka autoja on niin moottoriteillä kuin kaupungeissakin mielettömästi, niin siitä huolimatta myös polkupyöriä ja skoottereita on aivan eri tavalla kuin meillä Suomessa. Kaupungilla kävellessä tuon liikenteen havaitsi helposti kahdestakin seikasta. Ensinnäkin koko ajan sai olla vähän valppaana ja toisekseen pyöräteitä, joilla myös skootterit ajelivat, oli kaikkialla.

Näyttelypaikalle ehdimme parahiksi katsomaan aikuisten valintaa, jonka jälkeen muutaman oluen kera odottelimme näyttelyn päättymistä. Päätös oli merkitty 18.30 ja jo ennen sitä alkoivat ihmiset matkata pois. Lähdimme itsekin purkamaan häkkejä ja valmistautumaan hotellille lähtöön. Hotellilla emme muuta kuin jättäneet kissat, jonka jälkeen suuntasimme jälleen taksilla keskustaan ja jälleen annoimme taksikuskin suositella ravintolaa. Pihvipaikka oli jälleen kyseessä ja samantyyppinen kuin edellinenkin, nyt vain toisella puolella kaupunkia halkovaa jokea. Alkuun otimme tietenkin gintonicit, sitten mozzarellasalaattia, seljankakeittoa, pääruoaksi 225 ja 300 gramman pihvit pippurikastikkeella, lisukkeina uuniperunaa yrttivoilla, gratinoituja juustoisia kasviksia ja grillattua maissia voisulalla. Ruoka oli uskomattoman hyvää, ei aivan yhtä hyvää kuin perjantain pihvipaikassa, mutta kuitenkin todella hyvää. Täältä sitten kävelimme öisen Maastrichtin katuja pitkin vanhalle kivisillalle, joka ylitti iltavalaistuksessa kylpevän Maas-joen. Hetken aikaa istuimme terassilla ja sitten lähdimme ehkä hiukan haikeina kohti hotellia tietoisina siitä, että kotiinlähtö lähestyi.

Koska olimme nähneet ruuhkat perjantaina, lähdimme maanantaiaamuna jo hyvissä ajoin ajamaan kohti Amsterdamia. Alkumatka sujui jouheasti, mutta sitten alkoi tökkiä. Ensin luulimme että edessä oli jokin kolari, mutta kun sama toistui moneen kertaan, eli ensin mentiin hyvää vauhtia ja sitten liikenne taas seisahtui, ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin että tökkiminen johtui liikennejärjestelyistä. Sillä liikenne seisahtui jokaisen suuremman liittymän kohdalla, ja jokaisen tuollaisen suuremman liittymän kohdalla oli muuttuvilla nopeusrajoituksilla tehty 50 km/h rajoitus. Ehkä liittymien ulosmenot eivät vetäneet autoja suuremmalla nopeudella, mutta joka tapauksessa nuo alhaiset rajoitukset sotkivat koko liikenteen ja mitään turvallisuusnäkökohtaa niistä oli turha hakea. Tuollaiset nopeat kiihdytykset ja jarrutukset moottoritiellä eivät todellakaan muuta kuin lisää onnettomuusriskiä.

Matkaa tuohon 200 kilometriin meni yli kolme tuntia, mutta onneksi aikaa oli varattu ja olimme puolitoista tuntia ennen koneen lähtöä palauttaneet auton. Sen jälkeen alkoi sitten kuitenkin kello käydä uhkaavasti. Ne asiat jotka Helsinki-Vantaalla hoiti yksi virkailija melko nopeasti, niihin tarvittiin neljä eri pistettä Amsterdamissa, ja kun jokaisessa kesti tuskaisen kauan, ei ylimääräistä aikaa ollutkaan juuri ollenkaan. Ensi hoidettiin omat liput ja kissojen punnitus, sitten tuon painolapun kanssa piti marssia maksamaan toiselle tiskille kissamaksut, sen jälkeen marssittiin kolmannelle tiskille jossa arvottiin bokseihin tulevien papereiden ja merkintöjen kanssa ja sen jälkeen päästiin neljännelle tiskille, jossa kissat otettiin kuljetettavaksi. Mitään turvatarkastusta bokseille ei nyt tehty, eli Amsterdamissa byrokratia oli huomattavasti suurempaa, mutta turvatarkastukset alkeellisempia, Helsinki-Vantaalla kaikki sujui jouheasti, mutta turvatarkastus oli todella tarkka.

Lähes juoksujalkaa sitten ostimme tuliaisia ja riensimme koneelle, joka oli tietenkin kaksikymmentä minuuttia myöhässä.

Jos sunnuntaina istuimme iltamyöhään terassilla lähes kahdenkymmenen asteen lämpötilassa, niin paluu maanpinnalle oli melkoinen kun koneen kapteeni ilmoitti vähän ennen laskeutumista: ”Tervetuloa Helsinkiin, lämpötila -2.”

Ja lumimyrsky oli vasta tulossa..

Janne